Paikan päälle pääsee hienosti omalla autolla tai vaikkapa bussilla ja tarvittaessa bussiasemalta luvataan kyyti Suvilaan. Tsekkaa lisätietoja Suvilan nettisivuilta! Pärnussa riittää tekemistä kesäsesongin ulkopuolella vaikka kuinka paljon, kylpylä- ja ruokaparatiisi tarjoaa aktiviteetteja moneen makuun.
Ja kisan aloitushetkellä vapaata oli mm. tulevalla syyslomalla! Toki voit käydä varaamassa jo nyt oman syysretkesi Pärnuun Suvilasta...
Kilpailu voimassa sunnuntaihin 13.9. klo 20:00 saakka!
Ja nyt siihen kilpailuun. Joku onnekas voittaa oikealla arvauksella kolmen yön majoituksen Suvilassa. Juha ja Kristiina lupasivat tämän lisäksi myös pientä kulinaarista yllätystä Suvilaan, joten ei muuta kuin arvailemaan! Majoituspaketti on siis maksimissaan neljälle henkilölle, saa tulla toki yksinkin tai parin kanssa viettämään pidennettyä viikonloppua! Toki saa tulla viikollakin, varaustilanteen mukaan.
Arvaa luumujen määrä ja voita kolmen yön majoituspaketti! |
Arvailu tapahtuu Facebookissa ja voittaja on se, joka pääsee lähimmäksi tai osuu jopa oikeaan arvauksessaan. Jos samaa, oikeaa lukua on arvannut useampi henkilö, tullaan heidän välillään arpomaan voittaja mielenkiintoisin menettelyin!
Toimi näin:
- Mene Tallinna Tutuksi -facebook sivuille, tykkää Tallinna Tutuksi -sivuston Facebook-sivusta.
- Lisää oma arvauksesi tämän tekstin kommentteihin (Facebookissa) ennen sunnuntaita 13.9. klo 20:00.
- Halutessasi voit toki jakaa kilpailua, kaverin voittaessa voit päästä mukaan!
Muutamat ehdot:
- Kilpailijan tulee olla Tallinna Tutuksi sivuston tykkääjä Facebookissa
- Kilpailuvastaus Facebookin kommentteihin Tallinna Tutuksi -sivuston Facebook -sivuille tämän julkaisun kommentteihin.
- Facebookilla ei ole tämän kisan kanssa mitään tekemistä.
- Voitosta ilmoitetaan Tallinna Tutuksi -sivuston ja Suvila.netin Facebook-sivuilla ja yksityisviestillä, mikäli voittaja ei ole viikon sisällä vastannut voittoviestiin, arvotaan uusi voittaja.
MOI
VastaaPoistaKeltaisa luumuja maljassa 198 kpl
hannu
papanpilke@gmail.com